Coffee.

Moikka!
Täällä vietellään laiskaa sunnuntaita. Tossa perjantaina mulla oli mun kaveri Heather täällä meillä leffailtaa viettämässä. Eilen lauantaina sitten mentiin vähän shoppaileen, sellasta perus tyttöjen puuhaa. Tänään sitten hyökkäsin aamulla läksyjen kimppuun, ja sen jälkeen oon vaan löhöillyt ja laiskotellut. Mietin postausaiheita blogiin, ja mieleeni tuli eräs "erittäin tärkeä ja ei ollenkaan turha" aihe, nimittäin kahvi!
Jos tunnet mua yhtään, tiedät, että kahvi on mulle yllättävän tärkeä asia. Kai sitä suurin osa ihmisistä juo sen aamukahvin pysyäkseen hereillä, mutta mulle aamu -, päivä -, iltapäivä -, ilta - tai yökahvi on hetki rentoutumiselle.

Mun aamut ei yksikertaisesti lähde käyntiin ilman aamukahvia. En usko että kyse on niinkään siitä kofeiinipitoisuudesta, vaan siitä, että se on osa mun aamurutiinia ja olen tottunut juomaan kahvia aamuisin. Jos joisin kofeiinitonta kahvia, uskon että se ei tekisi minkäänlaista muutosta. Se on osa mun joka-aamuista rutiinia, ja olen tottunut nauttimaan kahvia aamulla. Muutamana aamuna meillä on ollut kahvi lopussa, ja siitä seuraa katastrofi. Koko päivä on pilalla jos en saa aamulla kahvia.

Monet juo kahvia se virkistävän vaikutuksen takia. Tottakai mäkin väsyneenä keitän kupposen kuumaa, mutta pääosin juon kahvia sen maun, sen nautinnon, takia. Mun mielestä kahvi - hyvälaatuinen - on todellakin aivan uskomattoman hyvän makuista. En tykkää niistä laihoista pikakahveista tai halppislitkuista, kahvin pitää olla laadukasta. Meillä on täällä tollainen espressokeitin, vai miksi tota nyt pitää kutsua. Onneksi ei ole mitään surkuhupaisaa laihaa vesilitkua, vaan kunnon pavuista itse jauhettua kahvia. Siellä Suomessa kotonakin keittelen usein joko ihan perus pannukahvia tai espressoa.

Monet mun suomalaiset kaverit kyselee usein, että käynkö usein Starbucksissa. Vastaus on, että käyn, mutta ei se kahvi suoraan sanottuna ole edes niin erikoista. Kaikki ajattelee, että Starbucks on joku uskomattoman hieno kokemus, mutta se on ihan kahvila niin siinä missä muutkin. Sieltä saa paljon erilaisia kahveja, paljon eri vaihtoehtoja, mutta se niiden peruskahvi on ihan tasan saman laista kuin missä tahansa muussakin kahvilassa. Eli te jotka olette nyt innoissanne siitä Helsingin uudesta Starbucksista, ette menetä mitään vaikka ette sinne pääsisikään. Tottakai se on hienoa että sinne takapajulaankin tulee jotain uutta, mutta kahvila se vain on. Mun mielestä itse tehty cappuccino on parempaa kuin kahvilasta ostettu kahvi, ehkä siitä syystä että se on juurikin itsetehty. Ja se on halvempi. Se on aina plussaa!

Rousi

lucky me

Morjesta pöytään!
Tänään juttelin pitkät pätkät puhelimessa mun kaveri Kiiran kanssa. Siinä juoruilun ja kikatuksen lomassa Kiira mainitsi erään vaihtarin niiden koulussa siellä Suomessa. Kyseinen vaihtari ei juurikaan osaa englantia, mikä vaikeuttaa tämän elämään huomattavalla tavalla.
Pari vuotta sitten, kun aloin miettimään tätä vaihtoon lähtöä ihan tosissani, kävin läpi mun vaihtoehtoja, että mihin maahan sitä sitten lähtisi. Mun äiti ehdotti Brasiliaa, koska me molemmat harrastetaan sambaa, joten Brasilia olisi harrastuksen kannalta mielenkiintoinen. Olin aluksi innoissani, kunnes tuli pupu pöksyyn. Halusinkin lähteä jonnekkin, missä englanti on virallisena kielenä. Sitten punnitsin plussia ja miinuksia USA:n, Englannin ja Australian välillä. Englanti on niin lähellä Suomea, että sinne tulee joka tapauksessa mentyä useaan otteeseen, joten sinne ei ole järkeä lähteä vaihtoon, koska sinne pääsee koska tahansa. Australia olisi täydellinen, paitsi juorujen mukaan se koulu on todella rankkaa ja kurinpito on tiukkaa. Lusmu on mun toinen nimi, joten sekin mahdollisuus oli poissuljettu. Jäljelle jäi noista kolmesta tämä iki-ihana jenkkilän seutu. Mulla oli siis valintaperusteena kieli. En voisi kuvitellakaan sitä tilannetta, että menisin sellaiseen maahan, jossa ei englantia puhuta, jos se oma kielitaito ei ole niin hyvä. Mulle se olis täysin ylitsepääsemätöntä.

 Mä oon todella onnekas, että englanti on aina ollut mun vahvuuteni. Tottakai mulla on todella vahva suomiaksentti, mutta se kielitaito on kuitenkin hyvä. Kehitysvaraa on aina, ja välillä en tiedä yhtään mistä puhutaan, mutta 99% ajasta pärjään todella hyvin. Mulle on ollut todella helppo koulussa ymmärtää mistä puhutaan, ja vaikkei sitä jotain yhtä sanaa ymmärtäisikään, asiayhteydestä pystyy lähes aina päättelemään, että mistä puhutaan.
Mun puheesta heti varmasti huomaa, etten ole paikallinen. Kyllä se lausuminen on vaan niin fingelskaa vieläkin. Oon varmasti kehittynyt kielellisesti huimasti, mutta itsekin kyllä huomaan että välillä lausun jonkun sanan ihan päin männikköä. Sellaisen asian olen huomannut, että vaikken osaisikaan lausua jotain sanaa, tai en ole ihan varma edes että mitä yritän sanoa, niin silti uskallan yrittää. Jos mulla ei ole aavistustakaan mitä opettaja juuri multa kysyi, tai miten lausun jonkin sanan kirjassa, sehän ei mua estä yrittämästä! Totta puhuen monet paikallisetkaan ei osaa lausua monia sanoja oikein, joten samassa veneessä ollaan!

Olen todella onnekas, että mun englannintaito on hyvä. En osaisi kuvitellakaan millaista se olisi jos en puhuisi englantia. Miten kommunikoisin?

Roosa

Music is like air to me. I need to breathe.

Moikka!
Tossa muutama päivä sitten psykologian tunnilla juteltiin aisteista ja niiden mahdollisesta menettämisestä. Opettaja sitten heitti ilmoille kysymyksen, että minkä aistin menettäisimme "mieluiten". Eihän sitä nyt kukaan mitään aistia mielellään menettäisi, mutta jos joku olisi pakko valita, niin mikä se olisi. Mietin tota kysymystä pitkään, ja juttelinkin sitten muutaman kaverin kanssa asiasta. Parilta tuli vastauksena kuuloaisti. Mä en ole vieläkään omaa päätöstäni asiasta tehnyt, mutta heti ensimmäisenä poissuljin kuuloaistin. Se olisi aivan varmasti viimeinen aisti, mistä suostuisin luopumaan - olettaen että mulla olisi jotain sananvaltaa asiassa.
Kuuloaisti, musiikki varsinkin, on mun elämässä varmasti yksi tärkeimmistä asioista. En tiedä miten päin olisin, mitä tekisin, miten toimisin, jos en pystyisi kuuntelemaan musiikkia päivittäin.
Minulle musiikki on terapiaa. Se vaikuttaa mun mielialaan aivan uskomattoman paljon. Aamulla bussissa kuuntelen jotain rauhallista, muttei kuitenkaan väsyttävää. Viimeisin aamubiisi taisi olla Mewin Beach -kappale. Musiikin vaikutuksen huomaan itsessäni etenkin aamuisin. Musiikki joko tuo muhun juuri sopivan määrän virkeyttä, tai sitten väsyttää hurjasti. Joka tapauksessa en voisi kuvitella, millaisia ne aamun bussimatkat olisi ilman musiikkia. Kuulostaa hassulta, mutta jos aamulla unohdan mun kuulokkeet kotiin, koko päivä on pillalla.

Koulupäivän aikana en kuuntele musiikkia juurikaan, välillä tunnilla saatetaan tehdä jotain omatoimista projektia, jolloin opettaja saattaa antaa oppilaiden kuunnella musiikkia, mutta näin tapahtuu erittäin harvoin. Iltapäivällä taas sitten bussimatkat kuluu joko musiikkia kuunnellen tai kavereiden kanssa jutellen. Heti kotiin päästyä nappaan kuulokkeet esiin, ja musiikki pauhaamaan. Musiikki helpottaa mua keskittyyn. En tykkää taustamelusta, joten en usein pysty keskittymään jos vaikka telkkari on päällä tai viereisessä huoneessa jutellaa. Jos saan kuulokkeet korviini, pystyn keskittymään huomattavaa enemmän. Inhoan laulamista, joten mulle ei tule sekään tielle että alkaisin lauleskelemaan biisejä!
Jos ei jo tästä postauksesta ole tullut selville, niin musiikin merkitys mun elämässä on todella suuri. Mun on suoraan sanottuna vaikea ymmärtää sitä, että ei kaikki ihmiset arvosta tai kuuntele musiikkia yhtä paljoa kuin minä. Monelle musiikki on vain taustahälinää autoa ajaessa tai ruokaa laittaessa. Monelle musiikki on vain keino välttyä täydeltä hiljaisuudelta. Mäkin vielä pari vuotta sitten kuuntelin radiota tauotta, mutta se oli vain taustahälinää. Saatoin kuunnella koko päivän musiikkia, mutta se oli hiljaisella voimakkuudella ja en kiinnittänyt siihen huomiota. En kuunnellut musiikkia vain siitä syystä että haluan kuunnella musiikkia, vaan se oli vain ajankulun kannalta helppo tapa kuluttaa tylsät bussimatkat musiikkia kuunnellen. Nykyään saatan istua alas, laittaa joko kuulokkeet korviin tai kaiuttimista soimaan musiikkia, ja vain kuuntelen musiikkia musiikin kuntelemisen ilosta. En keskity mihinkään muuhun, kuin siihen, mitä mun kuulokkeista tai kaiuttimista tulee ulos. Se on mun tapa rentoutua, virkistyä, tsempata itseäni tai rauhoittaa kofeiinihulluutta.
Vielä pari vuotta sitten pidin mun isää aivan kummallisena tyyppinä, kun se saattoi laittaa levyn soimaan levysoittimeen ja vain kuunnella. Mulle se oli ihan absurdi idea, että joku voi kuunnella musiikkia ja keskittyä siihen niin paljon kun mun isä keskittyi. No, nyt mä sen tajuan. Teen itse ihan samaa. Hyvin on mut kasvatettu seuraamaan mun vanhempien tapoja ja tyylejä!

Jokaisella on erialainen musiikkimaku, ja niin sen kuuluukin olla. Ei kaikkien kuulukaan kuunnella samoja artisteja tai edes samantyylistä musiikkia. Jokaisella on se oma lempparityyli, oma genre, jota mieluiten kuuntelee. Omaa mieltään on vaikea alkaa muuttamaan, joten pääset helpommalla jos vain kuuntelet juuri sitä musiikkia mistä pidät, et yritä sulautua massaan. Puhun kokemuksesta. Ylä-asteella tykkäsin - tykkään edelleen - todella paljon Ramonesista. Kukaan mun kavereista ei kuunnellut minkään asteista punkia, saatika sitten Ramonesia, joten päätin sulautua massaan ja kuunnella samaa musiikkia kuin kaikki mun kaveritkin. Mua salaa harmitti tää todella paljon, mutta en halunnut olla erilainen. Sitten eräänä päivänä meidän piti tehdä esitelmä liittyen omaan idoliin. Otin itseäni niskasta kiinni ja tein esitelmän Ramonesin laulajasta, Joey Ramonesta. Mua jännitti aivan kamalasti, muistan vieläkin sen kylmän hien mun kämmenissä juuri ennen mun esitelmää. Pidin esitelmän, ja huokaisin helpotuksesta. Mun kaverit oli jopa ylpeitä musta. Ne tuli mun luo, ja kysy multa suoraan, että miksen mä ole aikaisemmin intoillut mun musiikkimaustani. Kävi sitten ilmi, että pari mun kaveria jopa tykkäsi Ramonesista, en ollut ainoa. Ton jälkeen en ole koskaan miettinyt, että mitä muut ihmiset ajattelee mun musiikkimausta.

Roosa

Hajumuistot

Morjesta pöytään! 

Mulla on kaksi aivan lempparia hajuvettä. Pradan Candy, ja Escadan Cherry in the air. Tota Pradaa en oo koskaan aikasemmin itse omistanut, mutta mun äidillä oli se joskus vuosi sitten ja aina salaa sitä laitoin ja tuoksuttelin. Ton Escadan sain itselleni reilu vuosi sitten, ja olenkin ihan non-stop sitä käyttänyt. Nyt sitten vähän aikaa sitten pääsi tuo Escada loppumaan, joten marssin hajuvesioutlettiin uutta ostamaan. Löysinkin haluamani heti, kunnes myyjä kertoi tarjouksesta, jossa saa toisen hajuveden 70% alennuksella. Tottakai alennuksia pitää hyväksikäyttää, joten ostin sitten nuo molemmat. 

Avasin sitten heti tuon Pradan, ja olenkin sitä sitten käyttänyt tauotta, pullosta kulunut jo melkein yksi kolmasosa. Eilen sitten päätin ottaa käyttöön tuon toisen, vaihtelun vuoksi. Ensimmäinen suihkaus tota Escadaa vei mut kunnon kävelylle "memory lane"a pitkin. Käytin tota hajuvettä siis melkein vuoden verran tauotta, joten paljon ehti tapahtua sinä aikana. En koskaan uskonut, että yksi tuoksu voisi tuoda niin paljon muistoja ja mielikuvia pintaan, mutta niin siinä sitten kävi. 

Käytiin viime keväänä lontoossa, (lue vanhassa blogissa olevat lontoopostaukset  Tästä , tästä . tästä ja tästä  ). Siellä mulla oli sitten käytössä tuo kyseinen hajuvesi, ja ai että tuli hirmu ikävä sitä paikkaa! Lontoo on ehdottomasti paras ja ihanin paikka missä olen ikinä reissannut, ja toi hajuvesi toi kyllä mieleen selkeitä mielikuvia siltä reissulta. 

Viime kesänä olin töissä Kesäpihan mansikanmyyjänä,  ja se tuli myös mieleen tuosta tuoksusta. Muistan ne aamut, jolloin jouduin heräämään kukonlaulun aikaan, hurauttamaan mun skootterilla pirkkalaan tai ylöjärvelle ja mansikoita ja herneitä oli päivät täynnä. 

Hassua, kuinka paljon yksi tuoksu voi tuoda mieleen pieniä juttuja, joita ei normaalisti edes niinkään ajattelisi. Kyllä se hajumuisti kai sitten on aika vahva, niinhän sitä sanotaan? 

Jos ette ole tuoksuttaneet kyseisiä hajuvesiä, menkää ihmeessä sinne lähimpään hajuvesikauppaan / hajuvesihyllylle ja haistakaa mun lemppareita! 

Tuoksuterveisin, 

Roosa 

leffailua

Heippa taas! 

Eilen perjantaina meillä ei ollut koulua ollenkaan, joten vietin aika löysän aamun löhöillen ja telkkaria katsellen. Sitten iltapäivällä Daly ja Angela tuli hakeen mut kotoo, haettiin pari muutakin niitten kaveria ja sitten suunnattiin Angelalle leffoja katteleen. Meillä oli uskomaton määrä leffoja mukana, joten niiden katsottavien leffojen valitsemiseen meni ensinnäkin varmaan tunti. Loppujenlopuksi päädyttiin yhteen kauhuleffaa, yhteen toimintaan ja vielä yhteen komediaan. Tarkotuksena oli katsoa enemmän leffoja, mutta eihän siitä mitään tullut. 

Tänään sitten suunnitelmissa ihan vaan rentoo lauantaita ja illalla lapsien vahtimista parin kaverin kanssa. Nää viikonloput menee suurinpiirtein samalla kaavalla joka kerta haha! 

Ei täs sit muuta, heipsansaa ja hauskaa viikonloppua!

Roosa 

porauspelko

Moikka!
Nyt tulee ehkä maailmankaikkeuden turhin blogipäivitys, mutta ajattelimpa nyt kuitenkin kertoa teille kaikille tämän äärimmäisen tärkeän asian - huomaa sarkasmi. Aiheena siis hampaat ja hammaslääkäri. Mulla oli ennen raudat, sain ne pois kai noin puolitoista vuotta sitten jos en ihan väärin muista. Mulla oli ne raudat aika kauan, mutta sain ne kuitenkin pois odotettua aikasemmin. Rautojen takia juoksin hammaslääkärissä vähintään kerran kuussa, ja jokaisen hammaslääkärireissun jälkeen hampaita särki muutaman päivän. Tästä lähtien en ole mielellään mennyt sinne suutohtorille. Mulla ei koskaan ole ollut varsinaista hammaslääkäripelkoa, mutta aina sinne mennessä tuli inhottava fiilis siitä, että tietää sen että kohta suu on taas kipeä viikon.
No, sitten sain raudat pois, ja mulle annettiin sellainen kitalakisysteemi rautojen tilalle. Sitä "kitalakisysteemiä" piti pitää koko ajan suussa, pois sai ottaa vain silloin kun söi. No enhän mä sitä koskaan pitänyt. Ehkä ensimmäisen viikon jaksoin ja sitten hukkasinkin sen heti. Aina välillä pidin sitä öisin, ja sinisilmäisenä kerroin aina hammaslääkärille että olen sitä ahkerasti pitänyt suussani. Ei se mitään koskaan huomannut, joten tuskinpa ne hampaat oli minnekkään liikkuneet!
Tänne vaihtoon tullessani en edes ottanut sitä "kitalakisysteemiä" mukaan, mutta pyysin sitten kuitenkin mun äitiä lähettämään sen mulle tänne. Eikä ole vieläkään hampaat liikkuneet! Mutta nyt olisi toisenlaista hammastilannetta. Ennen vaihtoon lähtöä kävin hamppilääkärissä, ja siellä kerrottiin, että mun viisaudenhampaat ovat pian puhkeamassa. Olin täysin unohtanut koko jutun, kunnes nyt pari päivää sitten alkoi yhtä niistä särkemään. Särkylääkettä ja ikenen puudutusgeeliä on kulunut, sillä sattuu!! Ei se kipu nyt mikään ylitsepääsemätön ole, mutta inhottava kuitenkin. En tykkää käydä hammaslääkärissä, joten olen melkein kokonaan poissulkenut sen mahdollisuuden. Nyt kuitenkin oon ehkä vähän saanut päätäni käännettyä siihen suuntaan että kai sinne on pakko mennä jos ei kipu lopu pian. Googlettelin tietysti kaikkia kauhutarinoita, joten oon pelotellut itseäni kaikenmaailman tulehduksilla ja vaikka mitä... Ei ikinä kannata googlettaa mitään, älkää leikkikö internetlääkäriä!! Kai sitä on pakko aikaa alkaa varailemaan...
Toivottavasti mä olen nyt sitten viisaampi. Kun kerran on viisaudenhammas kasvanut. Hehe, get it?

Joo ei mulla muuta,
Roosa :)