Tänään juttelin pitkät pätkät puhelimessa mun kaveri Kiiran kanssa. Siinä juoruilun ja kikatuksen lomassa Kiira mainitsi erään vaihtarin niiden koulussa siellä Suomessa. Kyseinen vaihtari ei juurikaan osaa englantia, mikä vaikeuttaa tämän elämään huomattavalla tavalla.
Pari vuotta sitten, kun aloin miettimään tätä vaihtoon lähtöä ihan tosissani, kävin läpi mun vaihtoehtoja, että mihin maahan sitä sitten lähtisi. Mun äiti ehdotti Brasiliaa, koska me molemmat harrastetaan sambaa, joten Brasilia olisi harrastuksen kannalta mielenkiintoinen. Olin aluksi innoissani, kunnes tuli pupu pöksyyn. Halusinkin lähteä jonnekkin, missä englanti on virallisena kielenä. Sitten punnitsin plussia ja miinuksia USA:n, Englannin ja Australian välillä. Englanti on niin lähellä Suomea, että sinne tulee joka tapauksessa mentyä useaan otteeseen, joten sinne ei ole järkeä lähteä vaihtoon, koska sinne pääsee koska tahansa. Australia olisi täydellinen, paitsi juorujen mukaan se koulu on todella rankkaa ja kurinpito on tiukkaa. Lusmu on mun toinen nimi, joten sekin mahdollisuus oli poissuljettu. Jäljelle jäi noista kolmesta tämä iki-ihana jenkkilän seutu. Mulla oli siis valintaperusteena kieli. En voisi kuvitellakaan sitä tilannetta, että menisin sellaiseen maahan, jossa ei englantia puhuta, jos se oma kielitaito ei ole niin hyvä. Mulle se olis täysin ylitsepääsemätöntä.
Mä oon todella onnekas, että englanti on aina ollut mun vahvuuteni. Tottakai mulla on todella vahva suomiaksentti, mutta se kielitaito on kuitenkin hyvä. Kehitysvaraa on aina, ja välillä en tiedä yhtään mistä puhutaan, mutta 99% ajasta pärjään todella hyvin. Mulle on ollut todella helppo koulussa ymmärtää mistä puhutaan, ja vaikkei sitä jotain yhtä sanaa ymmärtäisikään, asiayhteydestä pystyy lähes aina päättelemään, että mistä puhutaan.
Mun puheesta heti varmasti huomaa, etten ole paikallinen. Kyllä se lausuminen on vaan niin fingelskaa vieläkin. Oon varmasti kehittynyt kielellisesti huimasti, mutta itsekin kyllä huomaan että välillä lausun jonkun sanan ihan päin männikköä. Sellaisen asian olen huomannut, että vaikken osaisikaan lausua jotain sanaa, tai en ole ihan varma edes että mitä yritän sanoa, niin silti uskallan yrittää. Jos mulla ei ole aavistustakaan mitä opettaja juuri multa kysyi, tai miten lausun jonkin sanan kirjassa, sehän ei mua estä yrittämästä! Totta puhuen monet paikallisetkaan ei osaa lausua monia sanoja oikein, joten samassa veneessä ollaan!
Olen todella onnekas, että mun englannintaito on hyvä. En osaisi kuvitellakaan millaista se olisi jos en puhuisi englantia. Miten kommunikoisin?
Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti