Tossa muutama päivä sitten psykologian tunnilla juteltiin aisteista ja niiden mahdollisesta menettämisestä. Opettaja sitten heitti ilmoille kysymyksen, että minkä aistin menettäisimme "mieluiten". Eihän sitä nyt kukaan mitään aistia mielellään menettäisi, mutta jos joku olisi pakko valita, niin mikä se olisi. Mietin tota kysymystä pitkään, ja juttelinkin sitten muutaman kaverin kanssa asiasta. Parilta tuli vastauksena kuuloaisti. Mä en ole vieläkään omaa päätöstäni asiasta tehnyt, mutta heti ensimmäisenä poissuljin kuuloaistin. Se olisi aivan varmasti viimeinen aisti, mistä suostuisin luopumaan - olettaen että mulla olisi jotain sananvaltaa asiassa.
Kuuloaisti, musiikki varsinkin, on mun elämässä varmasti yksi tärkeimmistä asioista. En tiedä miten päin olisin, mitä tekisin, miten toimisin, jos en pystyisi kuuntelemaan musiikkia päivittäin.
Minulle musiikki on terapiaa. Se vaikuttaa mun mielialaan aivan uskomattoman paljon. Aamulla bussissa kuuntelen jotain rauhallista, muttei kuitenkaan väsyttävää. Viimeisin aamubiisi taisi olla Mewin Beach -kappale. Musiikin vaikutuksen huomaan itsessäni etenkin aamuisin. Musiikki joko tuo muhun juuri sopivan määrän virkeyttä, tai sitten väsyttää hurjasti. Joka tapauksessa en voisi kuvitella, millaisia ne aamun bussimatkat olisi ilman musiikkia. Kuulostaa hassulta, mutta jos aamulla unohdan mun kuulokkeet kotiin, koko päivä on pillalla.
Koulupäivän aikana en kuuntele musiikkia juurikaan, välillä tunnilla saatetaan tehdä jotain omatoimista projektia, jolloin opettaja saattaa antaa oppilaiden kuunnella musiikkia, mutta näin tapahtuu erittäin harvoin. Iltapäivällä taas sitten bussimatkat kuluu joko musiikkia kuunnellen tai kavereiden kanssa jutellen. Heti kotiin päästyä nappaan kuulokkeet esiin, ja musiikki pauhaamaan. Musiikki helpottaa mua keskittyyn. En tykkää taustamelusta, joten en usein pysty keskittymään jos vaikka telkkari on päällä tai viereisessä huoneessa jutellaa. Jos saan kuulokkeet korviini, pystyn keskittymään huomattavaa enemmän. Inhoan laulamista, joten mulle ei tule sekään tielle että alkaisin lauleskelemaan biisejä!
Jos ei jo tästä postauksesta ole tullut selville, niin musiikin merkitys mun elämässä on todella suuri. Mun on suoraan sanottuna vaikea ymmärtää sitä, että ei kaikki ihmiset arvosta tai kuuntele musiikkia yhtä paljoa kuin minä. Monelle musiikki on vain taustahälinää autoa ajaessa tai ruokaa laittaessa. Monelle musiikki on vain keino välttyä täydeltä hiljaisuudelta. Mäkin vielä pari vuotta sitten kuuntelin radiota tauotta, mutta se oli vain taustahälinää. Saatoin kuunnella koko päivän musiikkia, mutta se oli hiljaisella voimakkuudella ja en kiinnittänyt siihen huomiota. En kuunnellut musiikkia vain siitä syystä että haluan kuunnella musiikkia, vaan se oli vain ajankulun kannalta helppo tapa kuluttaa tylsät bussimatkat musiikkia kuunnellen. Nykyään saatan istua alas, laittaa joko kuulokkeet korviin tai kaiuttimista soimaan musiikkia, ja vain kuuntelen musiikkia musiikin kuntelemisen ilosta. En keskity mihinkään muuhun, kuin siihen, mitä mun kuulokkeista tai kaiuttimista tulee ulos. Se on mun tapa rentoutua, virkistyä, tsempata itseäni tai rauhoittaa kofeiinihulluutta.
Vielä pari vuotta sitten pidin mun isää aivan kummallisena tyyppinä, kun se saattoi laittaa levyn soimaan levysoittimeen ja vain kuunnella. Mulle se oli ihan absurdi idea, että joku voi kuunnella musiikkia ja keskittyä siihen niin paljon kun mun isä keskittyi. No, nyt mä sen tajuan. Teen itse ihan samaa. Hyvin on mut kasvatettu seuraamaan mun vanhempien tapoja ja tyylejä!
Jokaisella on erialainen musiikkimaku, ja niin sen kuuluukin olla. Ei kaikkien kuulukaan kuunnella samoja artisteja tai edes samantyylistä musiikkia. Jokaisella on se oma lempparityyli, oma genre, jota mieluiten kuuntelee. Omaa mieltään on vaikea alkaa muuttamaan, joten pääset helpommalla jos vain kuuntelet juuri sitä musiikkia mistä pidät, et yritä sulautua massaan. Puhun kokemuksesta. Ylä-asteella tykkäsin - tykkään edelleen - todella paljon Ramonesista. Kukaan mun kavereista ei kuunnellut minkään asteista punkia, saatika sitten Ramonesia, joten päätin sulautua massaan ja kuunnella samaa musiikkia kuin kaikki mun kaveritkin. Mua salaa harmitti tää todella paljon, mutta en halunnut olla erilainen. Sitten eräänä päivänä meidän piti tehdä esitelmä liittyen omaan idoliin. Otin itseäni niskasta kiinni ja tein esitelmän Ramonesin laulajasta, Joey Ramonesta. Mua jännitti aivan kamalasti, muistan vieläkin sen kylmän hien mun kämmenissä juuri ennen mun esitelmää. Pidin esitelmän, ja huokaisin helpotuksesta. Mun kaverit oli jopa ylpeitä musta. Ne tuli mun luo, ja kysy multa suoraan, että miksen mä ole aikaisemmin intoillut mun musiikkimaustani. Kävi sitten ilmi, että pari mun kaveria jopa tykkäsi Ramonesista, en ollut ainoa. Ton jälkeen en ole koskaan miettinyt, että mitä muut ihmiset ajattelee mun musiikkimausta.
Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti