kuukausi

Heips!
Tänään on tasan kuukausi mun kotiin paluuseen. Tästä asiasta mulla on todella sekalaisia tunteita, sillä olen todella innoissani siitä, että pian näen perheeni ja kaverini; samanaikaisesti kuitenkin mua harmittaa että joudun lähtemään täältä pois.
Silloin vaihtoon hakiessani mulla oli sellainen hassu tunne; jännitys, ehkä vähän pelkoakin. Vaihtoon hakiessani se oma vaihtovuosi tuntui kuitenkin niin kaukaiselta ajatukselta, että se jännitys oli vain tunne, se ei tuntunut realistiselta tapahtumalta. Silloin viime syksynä jännitys kasvoi, ja innostus nousi taivaisiin. Olin intoa täynnä, valmiina uusiin seikkailuihin ja kokemuksiin. Tällä hetkellä mulla on samantapainen tunne. Mulla ei ole mitään hullua koti-ikävää ollut, joten nyt vuoden loppupuolella alkaa tulemaan sellainen juurikin innostus siitä, että pian pääsen omaan kotiini oman perheeni luokse. Vaikka tästä isäntäperheestä on tullut mulle aivan älyttömän tärkeä osa elämää, on mulla silti aina vain yksi äiti ja yksi isä - ne siellä suomessa.
Tuntuu hassulta ajatella, että tällainen asia josta olen koko pienen ikäni haaveillut, on pian ohi. Muistan yhden tilanteen kasiluokalta, kun mainitsin yhdelle luokkakaverille että olen lähdössä lukion ykkösen jälkeen vaihtoon. Tämä kaveri oli ihmetyksestä sekaisin, ja sanoi jotain tämäntapaista: "et sä mihinkään oo lähössä. Toki sä haluaisit, mut et sä tuu mihinkää lähteen kuitenkaa". Vieläkin muistan sen vihaisen tunteen joka mulla tossa tilanteessa oli. Mun pään sisällä kiehui, ja silloin päätin, että jos mä jotakin haluan, mulla ei ole mitään esteitä sen kanssa. Olin haaveillut vaihtoon lähdöstä niin kauan, että se tuntui jo yhdeltä mun elämän suurimmista tavoitteista. Mulle tää juttu on ollut oikeasti niin iso ja merkittävä asia, että tuntuu tyhjältä sanoa että pian se on ohi. Monta vuotta olen ns. valmistautunut vaihtarina olemiseen, kerännyt rahaa sitä varten, jutellut muille vaihtareille ja lukenut blogeja. Nyt kuukauden päästä se sitten on ohi. Mulla on ollut aivan uskomaton vuosi. On ollut vastoinkäymisiä, Ylä- ja alamäkiä, iloja ja suruja, mutta se on elämää se. En vaihtaisi pienen pienintäkään yksityiskohtaa mun vuodesta. Onko liian imelää sanoa, että tämä on ollut "täydellistä"?
Nyt otan ilon irti näistä viimeisistä hetkistä täällä, ja valmistaudun palaamaan kotiin. Kotona odottavat perhe, ystävät, sukulaiset, sauna, ruisleipä ja julkinen liikenne. Ja tietysti se suomen kesä!

Kuukauden päästä nähdään, Roosa