Mutta oli siis aivan huikeeta, paikalle ei päässyt ihan kaikki ketkä olisin sinne halunnut, mutta suurin osa pääsi kuitenkin! Mulla on tavallaan useampi eri kaveriporukka, joten on tosi hankalaa olla kaikkien kanssa samalla hetkellä, mutta läksiäisissä koitin sitäkin puuhailla ja kyllähän ne uudet luokkakaverit tutustui vanhoihin kuomiin helposti!
Ja tietysti jenkkitunnelmaan kuului aidot ja alkuperäiset mukit! Punaiset mukit on tästä lähtien ainoa muki jota mä sallin käytettävän :)
Oon vieläkin ihan fiiliksissä, hauskanpidon sekaan mahtu itkua, draamaa, huutoa ja kaikkea mitä kuvitella voi, mutta mulle jäi vaan yks tunne koko lauantaista : ilo. Vaikka tiedän lähteväni melkein vuodeksi pois, silti mulla on täällä kotisuomessa ihana joukko ihania ihmisiä odottamassa mua.
Mun kaverit anto mulle ehkä parhaimman lahjan mitä ikinä oon saanut. Ne oli laittanut vuosien varrella otettuja kuvia meistä yhdessä valokuva-albumiin. Ada piti "puheen" samalla kun antoi mulle tota kirjaa, ja jo siinä kohdassa mun silmät alko kostuun, eikä loppua ollut havaittavissa. Yksien kansien sisälle oli saatu meidän koko historia yhdessä, aina noloista hetkistä asiallisiin tilanteisiin. Kuvia olis varmaan ollut ainakin tuhat lisää, mutta niistä oli osattu valita juuri oikeat. Kuvien väliin oli kirjoitettu tekstiä, osa omia inside -läppiä ja osa vain kommentteja kuvista. Kuvien keskelle oli laitettu lause : "friends are like stars. You don´t always see them but you know they are always there." Kuulostaa ehkä tavalliselta, mutta muhun toi jotenkin kolahtaa. Toi lause pätee meidän kaveriporukassa; jotain ei välttämättä näe puoleen vuoteen, mutta sitten kun näkee, mikään ei oo muuttunut. Hyvät kaverit pysyy, kaikesta huolimatta.
Mä tuun kantaan tota kirjaa mukanani, lukeen sitä usein ja pitämään siitä hyvää huolta. Kirjan lopussa on kaikkien kirjottamia ihania tekstejä, en tähän niitä nyt laita, mutta voin sanoa että itku tulee niitä lukiessa. Kiitos <3
Oli pitkää tekstiä ja paljon tunteita tässä postauksessa, mutta tätä ei voi muuten kuvailla. Nyt mä oon pikkuhiljaa tajunnut, että kyllä mulle se koti-ikävä jossain vaiheessa tulee, mutta toi kirja auttaa mua selviämään siitä. Siihen on koottu muistoja, joita en ikinä unohda. Voisiko ihminen toivoa parempia ystäviä? <3
aidolla rakkaudella, rousi
p.s. <a href="http://www.bloglovin.com/blog/10302966/?claim=j57zb762y34">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti