mietteliäs postaus

Moi. Suoraan asiaan.
No, vitsi vitsi! Kerron tässä aluksi vähän perus kuulumiset, ja sitte mulla on vähän asiaa jonka haluan teille jakaa - aiheena vaihtarit, jotka eivät olekaan vaihtarimateriaalia.
Mutta ne kuulumiset tähän alkuun. Tossa muutama minuutti sitten tuli iso hymy huulille, koska mulle kolahti mukava paketti etuovelle. Nimittäin paketti mun vanhemmilta Suomesta. Paketissa oli jouluintoilijalle tyypillisiä tarvikkeita: Marlin glögitiivistettä muutaman litran edestä, iso boxi Fazerin sinistä, Fazerin vihreitä marmelaadikuulia, Fazerin Nordic Gourmet -sarjan puolukka- mustikka- ja lakkakonvehteja, muutama pussi jenkkipurkkaa, mulle joululahja (en avaa ennen joulua, lupaan!), mun perheelle kortti ja sitten muutama pikku juttu, jotka olisin mukaani halunnut ottaa mutta harvapäissäni unohdin! Eli ihan muikea paketti sieltä tuli, kiitos isi ja äiti! <3

Muuten ei oo oikeestaan tapahtunut mitään sen kummempaa, joten siirrytään nyt sitten sen mietteliään postauksen puolelle. Eli, tän postauksen ideana mulla on miettiä, että millainen ihminen on hyvää ainesta vaihtariksi. 

Tossa juuri äsken luin muutamien suomalaisten tyttöjen vaihtariblogeja, ja monesta blogista päätellen vaihtareilla ei ole kaikki nyt ihan hyvin. Blogeissa oli ihan suoraa puhetta siitä, että lasketaan päiviä siihen kotiinpaluuseen. Lasketaan päiviä siihen, että pääsee siitä kohdemaastaan pois. 

Tottakai mullakin on ikävä mun perhettä, lemmikkejä, kavereita, mun omaa huonetta ja vaikka mitä, mutta mä en silti todellakaan olisi vielä valmis lähtemään täältä pois. Välillä joku suomalainen biisi saa mut herkistymään, ja miettimään että nyt kaipaisin kyllä sitä oman kodin lämpöä, mutta ne kuuluu vaihtarina olemiseen. Mä elän tällä hetkellä mun - ja monen muun - unelmaa, ja tää ei voisi olla parempaa! Jos niitä ikävän hetkiä ei olisi, mä en kasvaisi yhtään ihmisenä. Mä tulisin takasin tasan samanlaisena, kuin lähdinkin. Ne hetket, jolloin mulla on ikävä, muuttaa mua ihmisenä ja tekee mut vahvemmaksi ja kypsemmäksi. 

Täällä mun lähellä olevista vaihtareista yksi jo lähti kotiin, koska ikävä oli liian suuri. Yksi toinen vaihtari täällä haluaisi todella kovasti lähteä pois. Just eilen luin facebookista, että eräs suomalainen vaihtari on lähtemässä kesken vuotta pois. Ja eräästä vaihtariblogista luin, että eräs tyttö on suunnittelemassa pois lähtöä. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta mun mielestä toi on luovuttamista, heikkoutta. En halua että nyt joku pahottaa mielensä ja sanoo, että mulla ei oo varaa sanoa näin. On mulla, koska oon ite vaihdossa, koen periaatteessa kaiken saman, mä en vaan aio luovuttaa. 

Toki jokaisen kohdalla tilanne on vähän erilainen, ja jokaisen isäntäperhe vaikuttaa suuresti, mutta samassa veneessä tässä kaikki ollaan. Jos sä oot alunperin ollut halukas lähteen tähän juttuun, maksanut tästä tilaisuudesta melkein kymppitonnin, niin mun mielestä on tosi kummallista jos tosta vaan luovuttaa. Vaihtoon lähdön perimmäisenä ideana on oppia jotain paikallisesta kulttuurista ja sun isäntäperheestä. Jos sä oletat, että kaikki on ruusuilla tanssimista, jos oletat että sulle pureskellaan ruoka valmiiksi ja että perhe muuttaa tapansa sun mieleisiksi, todellisuus tulee lyömään sua ja lujaa. Se ei oo läheskään tollasta, sä joudut oikeesti tekeen kotitöitä, ja kantamaan kortesi kekoon kaikessa. Perhe jatkaa elämäänsä normaaliin tapaan, ja sä oot se joka muuttuu. Niin se vaan menee, ja siihen pitää sopeutua. 

En halua mitenkään nyt sanoa että mä olisin jotenkin parempi kuin joku muu, älkää käsittäkö mua väärin. Musta vaan tuntuu, että osa vaihtareista kuvittelee menevänsä vuodeksi hotelliin hemmoteltavaksi, eikä ole valmistautunut siihen, että sä tosiaan oot melkein vuoden poissa kotoa. Tää on sitä aikaa, jolloin sä kasvat henkisesti vanhemmaksi ja itsenäisemmäksi. Jos sä lähdet vaihtoon, jossa susta pidetään huolta ja sä tiedät että sä pääset takas kotiin, ja sit sä luovutat... Mitä tapahtuu tulevaisuudessa, kun sun oletetaan huolehtivan itsestäsi - luovutatko sä sillonkin? Ja meet takas äidin kainaloon? 

Mä voisin vaan kuvitella sen tunteen - häpeän, suoraan sanottuna - jos lähtisin kesken vaihtovuoden pois. Mitä mä sanoisin syyksi? Ikävä? Mun mielestä se ei oo tarpeeksi hyvä syy. Aina voi skypettää, ja kaikki vaihtarit tulee takas. Sä oot yhden kouluvuoden pois, ja sit sä tuut takasin. Se ei oo mikään lopullinen tilanne, että asut vieraassa maassa. Mä en ehkä tiedä mitä sanoisin kaikille, jos aikoisin luovuttaa. Mun kavereille täällä, mitä mä sanoisin? "Mulla on parempia kavereita suomessa, mä meen sinne" ja perheelle sama tarina. Kotiin palattuani saisin vihaisia katseita mun kavereilta. Syystä. 

Tottakai jokaisen vaihtari elämä on erilaista. Jos sun isäntäperhe ei ole hyvä, aina voi vaihtaa perhettä. Jos sulla on ikävä sun kotimaata, juttele jollekin. Älä luovuta, älä heitä hukkaan tätä once-in-a-lifetime mahdollisuutta! Mä lupaan, että jos sä luovutat, sä tuut katuun sitä tulevaisuudessa.

Tän postauksen tarkoituksena ei ollut loukata ketään, enkä kirjottanut tätä kenellekkään suoraa. Haluan vain yleisesti sanoa, että vaihtoon lähtö on iso juttu, ja siihen pitää psyykata itsensä. Sun pitää olla vahva, jos sä haluat olla vaihtari.

Roosa :)