mitä mun päässä liikkuu juuri nyt?

Heissan kaikki!
Kello on 12.27, on perjantaipäivä, ja laukut on pakattu. Kahden tunnin kuluttua hopea auto starttaa tosta kotipihasta, ja mä hyvästelen vaaleanpunaisen hattaratalon viimeistä kertaa ennen kesäkuuta. Suomesta en lähde ennen kuin huomisaamuna, mutta mennään perheen kanssa hotelliin, jotta lentokentälle ei tarvitse lähteä niin aikaisin.
Laukku saa painaa 23kg, pakkasin 22,1 kg edestä tavaraa. Tiukille menee.
Mua ei muuten jännitä lähes ollenkaan, mutta lentoja stressaan. En sitä itse lentämistä, vaan lentokenttien sokkeloita ja mahdollista paniikkikohtausta. En oo ikinä ollut yksin ulkomailla, aina on ollut vanhemmat/ toinen vanhempi mukana. Isä on aina hoitanut lentokoneen turvatarkastuksiin menot ja check-in jutut, mä oon vaan seurannut isää ja ollut tyytyväinen että asiat hoidetaan mua varten ja mun ei oo niistä tarvinnut huolehtia. Toki mulla on STS:ltä tulleet ohjeet mukana, mutta mitä jos eksyn kentällä? Mitä jos en löydäkään sitä immigration -tiskiä ja mun pääsy maahan evätään? Mitä jos en löydä mun rumanväristä matkalaukkuani mistään ja se joutuu maata kiertävälle radalle? Mitä jos? 
Toki voin aina kysyä joltain lentokenttävirkailijalta apua, mutta mun pahin pelkoni on, että sekoon keskellä lentokenttää, en löydä mun vaihtolennon porttia ja myöhästyn lennolta.
Toi saa riittää näistä lentokenttäjutuista.

 

Toinen juttu mitä mun päässä liikkuu, on innostus. Tän postauksen alku on pelkkää stressiä, mutta nyt ilosempiin asioihin! Sitten jos, ja KUN, mä oon selvinnyt mun lennoilta eksymättä ja tavarat kasassa, mä nään mun isäntäperheen iloiset kasvot mua vastaanottamaassa Tampan lentokentällä! Perhe hymyilee, mä hymyilen, ehkä halataan. Sitten suunnataan kohti kotia. Tuntuu ihanalta sanoo sanat "perhe" ja "koti". Ne muistuttaa mua siitä, että vaikka oon suomesta pois kauan, mulla on silti kaikki elämän osa-alueet mukana. Perhe, koti, varmasti kaverit, mitä näitä nyt on...

Nää viimeset päivät Suomessa on osottanu mulle, kuinka tärkeitä ihmiset mulle oikeesti on. Vaihtoon lähteminen on iloinen ja jännittävä kokemus, mulla tulee oleen uskomattomat kuukaudet, mutta lähden tosi haikeena.  Kaverit ja perhe on ja pysyy, mutta silti mä mietin tosi paljon mun kavereita ja perhettä. Mä en pelkää että esimerkiksi kaverisuhteet hajoaisi. Oikeastaan mulla ei oo varsinaisesti mitään huolta ton asian kanssa, mä vaan mietin sitä. Mä mietin kuinka meillä on ollut hauskaa, kuinka ollaan paljon yhdessä. Se jatkuu normaalisti taas kesäkuussa, mutta sinne on pitkä aika. Tosiasiassahan tää mun vuosi tulee meneen tosi nopeesti, ja en halua sen loppuvan. Mutta kun tulen takaisin suomeen, ikävöin Floridaa, mutta olen iloinen tavatessani suomalaiset kaverini. Silloin tää sama juttu alkaa taas uudelleen, mulla tulee ikävä ihmisiä Floridassa, mutta saan olla suomalaisten kanssa. Nyt ikävöin suomalaisia, mutta saan viettää aikaa mun uusien tuttavuuksien kanssa. 

Ja älkää nyt hämmentykö, mä oon 99% iloinen ja täpinöissäni, 1% musta kaipaa jo suomea. Yksi prosentti ei ole mitään. Yksi prosentti on neula heinäsuovassa. Mä olen innoissani! 

Koitan ehtiä vielä tänään illalla kirjotteleen viime hetken fiiliksiä mutta jos en ehdi, niin sitten seuraava postaus keskittyykin jo ulkomaihin ja matkaan kohti määränpäätä! 

Roosa

KaLu 4 ever

WoopWooop! Lähtö on ylihuomenna. Jännittää!
Eilen halattiin sitten vikaa kertaa mun uusien luokkalaisten kanssa. Oli tuskaa. Ei olla tunnettu kun vuosi, mutta noi ihmiset tuntuu niin tutuilta, ja tuntuu että meillä on yhteistä historiaa äärettömästi. Sain kavereilta ihania kuvia kauheen kasan. Siinä oli noi 150 valokuvaa meistä ja meidän toilailuista. Otan noikin kuvat reissuun mukaan, jotta voin sitten uusille kavereille näyttää kuinka tervejärkisiä ystäviä täällä suomessa mulla on. Okei en ehkä kehtaa näyttää noita julkisesti, mutta mukaan ne tulee joka tapauksessa! Tähän postaukseen en noloja kuvia laita, joten tässä pari asiallisempaa versiota :)

 

Oltiin siis eilen Elinalla kyläilemässä ja itkemässä mun lähtöä. Tuntuu hassulta, että samaan aikaan oon tosi surullinen että multa jää kaverit tänne, mutta oon vielä enemmän innoissani mun tulevasta vuodesta. En oikein osaa selittää tätä tunnetta, tän voi vaan kokea. Mulla on syke tosi korkeella innostuksesta, ja välillä tuntuu että heikottaa , koska jännitän esim lentoja niin paljon... Eilenkin illalla yritin saada nukuttua, mutta mun päässä vaan liikku niin paljon ajatuksia, etten uskonut sen olevan edes mahdollista. Melkein itkin, koska tiesin että toissapäivänä heippasin yhdet kaverit, eilen toiset kaverit ja mummon,  ja tänään torstaina vielä kolmannen kaveriporukan ja lauantaina perheeni, mutta sitten kasvoilleni levisi leveä hymy, odottaen vaihtarivuoden alkamista.

Tunteiden sekasortoa ja muutenkin sekopäisyyttä luvassa seuraavat päivät siis... .:)

Roosa

kavereita ja tuliaisia

Eilen oltiin sambakavereiden kanssa New York -ravintolassa syömässä, ja sanomassa heipat meikäläiselle. Nopsaan vielä Vertsen lupasin ainakin halata, mutta periaatteessa läksiäisethän noi oli.
Sain Veeralta söpön avaimenperän ja liljan.

Oli tosi kivaa olla pitkästä aikaa sambakavereiden kanssa! Veera, Linda, Milla, kiitos :)
Milla osti mulle myös hauskan vihreän sarvikuonolelun. Mun pitäis ottaa Masi sarvikuono mukaan jenkkeihin, ja ottaa kuvia Masin seurassa. :)

 

Ostin eilen mulle matkaan mukaan kaikki shampoot yms tuotteet, sekä ostin mun isäntäperheelle muutaman suomesta kertovan kirjan. 

Mulla on nyt tuliaisista koossa lapselle muumimuki ja -kulho, sekä aikuisille noi kirjat ja sellanen suomen muotoinen kakkuvuoka, jonka täytän fazerin sinisillä. Ajattelin vielä ostaa lapselle jotain muuta, ehkäpä supisuomalainen angry birds tyynyn tms?

Kuulemisiin, Rose

viisi päivää aikaa

Heissan taas! 
Nyt se todennäköinen lähtöpäiväkin on sitten selvillä. Ensi lauantain! Kentällä pitäisi olla aamulla kello 05:45. Mennään porkukoiden kanssa varmaan hotelliin yöksi, koska muuten auto starttais kotipihasta kello 02:45... Way too early.
Tänään aloin jo vähän pakkaileen ja kunnolla miettiin tavaroita mukaan. Vielä pitää käydä ostamassa muuntajat kännykän ja tietokoneen latureita varten, shampoot ja hoitoaineet, ja ehkä jotain pientä vielä... Että ei tässä helpolla selvitäkään...

 

 Nyt tää koko juttu alkaa tuntuun todella ajankohtaiselta. Oon samaan aikaan tosi ilonen, hämmentynyt ja jopa kauhuissani. Kohta se oikeesti tapahtuu! Kohta oon toisella puolella maailmaa elämässä ehkä parhaimpia aikoja koko elämässäni. Tää on jotain niin suurta, ettei sitä voi ulkopuolinen tajutakaan. 

Kuva kertoo kaiken. Järkyttynyt ilme. Kuvan oli kyllä tarkoitus olla vakuuttava, mutta tosta tuli enemmänkin hupaisa.. :)

Dude,don´t kill my vibe.

kuin oma perhe

Oon tässä sähköpostitellut ja skypetellyt mun host perheen kanssa, ja perhe vaikuttaa todella ihanalta! Ekan kerran laitoin sähköpostia jo heti yhteystiedot saatuani, ja muutaman mailin olemmekin jo ehtineet vaihtaa. Eilen sitten skypessä juteltiin, ja aluks mua jännitti aivan superpaljon...
Heti skypepuhelun alussa juttelin host äidin kanssa kaksin. Heti ensimmäisenä kerroin, että mun kämmenet hikoilee ja tärisen :) Host äiti sanoi, että ei syytä huoleen, ja musta sai kuulemma todella hyvin selvää ja puhuin hyvin englantia. Mikä helpotus!
Siinä sitten jotain juteltiin, ja pian host isä ja perheen koirakin liittyi seuraan. Perheen poika ei vielä uskaltautunut mulle jutteleen, mutta kyllä se siitä!
Koko perhe vaikuttaa todella lämpimältä, rennolta, mutta myös kuria pitävältä. Eli mulla tulee varmasti oleen turvallista ja erittäin hauskaa perheen kanssa!
Oon myös sähköpostitellut mun aluevalvojan ja naapurissa asuvan mun ikäisen tytön kanssa, ja molemmat vaikuttaa todella kivoilta!
Mua vähän stressaa nyt se uusien kavereiden hankkiminen... Oon kyllä sosiaalinen ja aivan varmasti saan uusia kavereita, kunhan uskallan suuni avata... Naapurin tyttö Emily on mun kanssa samassa koulussa, joten sen avulla varmasti tutustun uusiin ihmisiin, mutta silti stressi painaa...Mutta kyllä se siitä!!

Tähän postaukseen en nyt kuvia saanut, tämä oli vaan tällänen pikainfo. Lähtö siis vajaa viikon päästä,  sitä ennen vielä jotain postausta tänne!

Rousi