Mulle tässä lähiaikoina ei oo oikeestaan mitään erikoista tapahtunut. Perus koulua ja perheen ja kavereitten kanssa hengailua. Ajattelin vähän kirjottaa nyt mun tunteista ja muista syvällisemmistä jutuista. Tää postausidea lähti liikkeelle siitä, että kaksi muuta vaihtaria (en nyt nimiä laita) täältä mun läheltä on tosi koti-ikäväisiä ja toinen niistä lähti jopa pois, takaisin omaan kotimaahansa.
Ennen tänne tuloa, STS:n valmennustilaisuudessa kovasti varoteltiin, että niihin suomikavereihin ja vanhempiin ei saisi pitää yhteyttä juuri ollenkaan.
No, mulla on tossa kohtaa vähän eri mielipiteet. Mä skypetän mun isän ja äidin kanssa noin kerran viikossa, ja sit Whatsappissa jutellaan vähän useemmin. Kavereitten kanssa juttelen kans skypessä aina välillä, ja sitten niidenkin kanssa on Whatsapp -ryhmiä sun muuta. Eli voisin oikeestaan sanoo, että ei oo varmaan ollut kokonaista vuorokautta, että en olis jollekkin suomikaverille jutellut jotain kautta. Ja koen, että toi on mun kohdalla just toimiva systeemi. Tällä tavoin en tunne olevani mitenkään ulkopuolinen - olen silti jutuissa mukana! En tunne olevani kaukana, koska tiedän mitä suomeen kuuluu.
Mun isäntäperhe on aivan uskomattoman ihana. Se on ehkä suurin syy siihen, että mulla ei oo mitään suurempaa koti-ikävää. Tottakai välillä tulee hetkiä, jolloin toivoisin olevani siellä meidän olohuoneessa kattomassa frendejä mamin kanssa, tai juttelemassa isän kanssa musiikista. Mutta mulla on täällä perhe, joka on oikeesti mun oma perhe. Mulla on isä, äiti, veli ja lemmikit. Mun ei oo tarvinnut muuttaa mitään itsessäni, voin olla täysillä mukana jutuissa, ja mun ei tarvi juurikaan miettiä mitään kun oon täällä. Mun ei tarvitse olla varpaillani sanomisieni kanssa, tai peitellä jotain mun olemuksessa ja mielipiteissä. Mulle aina sanottiin, että isäntäperhe on se suurin tekijä vaihtarivuodessa. Olin ton kanssa vähän kyyninen, ja ajattelin että jos mulle tulee huono perhe, niin sitten meen perheen ehdoilla ja ehkä muutan jotain itsessäni. Nyt kun ajattelee, mä en olis pystynyt muuttamaan mitään itsessäni ilman, että se tuntuisi jotenkin väärältä. Mun isäntäperheen kanssa tuntuu, että oltaisiin tunnettu jo tosi kauan. Meillä on omia inside -juttuja, ja ollaan loppujenlopuksi tosi samanlaisia mielipiteiltämme. Tietenkin jokaisen persoonallisuus on täysin erilainen, mutta meillä ne sujahtaa mukavasti kiinni toisiinsa!
Joten, tein sitten seuraavanlaisen johtopäätöksen: isäntäperhe vaikuttaa sun vaihtarikokemukseen enemmän kuin osaat ees arvata! Mun perhe jotenkin osaa tunkeutua mun pääni sisään ja tietää just eikä melkeen, mikä on mulle hyväksi. Siellä kotisuomessa sä ehkä ajattelet, että tää on hassua asua tuntemattomien ihmisten luona, ja saattaa tuntua hassulta, että tunnen oloni kotoisaksi uudessa paikassa uusien ihmisten keskellä. Mä ajattelin samalla tavalla ennen kun tapasin tän perheen. Tätä ei voi sanoin kuvailla oikeesti. Kuulostaa, että toistan vain samaa asiaa "mun perhe on ihana", mutta se on niin totta! Mulla on mielessä sellainen idyllinen kuva, jossa mun oma äiti, isä, lemmikit ja täältä äiti, isä, veli, ja lemmikit kaikki yhdistyisi, ja mulla olisi yksi iso perhe!
Aluks mulla ei oikeestaan ollut kaverijuttuja koulun ulkopuolella. Olin koulussa aina tiettyjen kavereitten kanssa, mutta koulun jälkeen ja viikonloppusin hengasin aina kotona tai tuttavaperheiden kanssa. Nyt oon lähentynyt tosi paljon Dalyn ja Victorian kanssa, ja itseasiassa tossa parinkymmenen minuutin päästä Daly tuleekin hakemaan mut täältä. Myös noi muut vaihtarit on tullu mulle tosi läheisiksi, ja pidetään niitten kanssa paljon yhteyttä! Koulussa on myös muita kavereita, joiden kanssa koulussa hengailen. Eli ihan turhaan aluks stressasin kavereista! Se vaan ottaa oman aikansa, ja vaatii rohkeutta mennä vaan jutteleen.
Ei mulla muuta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti