Nyt on se aika vuodesta, kun ne tulevat vaihtarit alkaa oleen jo ihan täpinöissään, ja ei millään malta odottaa ensi vuotta. Toivon, että tätä blogia lukee joku, joka olisi halukas lähteen vaihtoon ensi vuodeksi, ja nyt ajattelinkin kirjoittaa vähän juttua tuleville vaihtareille. Tässä vaiheessa vuotta tulevat vaihtarit alkaa täytteleen erilaisia kaavakkeita, varaan lääkäriaikoja ja käymään vaihtarihaastatteluissa jne. Mä ite hain vaihtoon syksyllä, ja kevättä kohti sain aina vain enemmän ja enemmän papereita ja nettikaavakkeita täytettäviksi. En oo ihan varma, missä vaiheessa prosessia on mitäkin papereita yms, mutta koitan tässä vähän selittää edes jotain, ja vähän kertoo millanen toi hakuprosessi oli mun kohdalla.
Syksyllä siis hain vaihtoon, ja aika pian sieltä sitten tulikin jo sähköpostia ja joitan kaavakkeita liitteenä. Sitten oli aika pitkä aika, jolloin ei varsinaisesti tapahtunut, ja en ollut oikeastaan edes varma että olenko mä nyt ihan oikeasti lähdössä edes mihinkään.
Sitten oli vihdoin aika vaihtarihaastatteluun. Muistan ikuisesti sen tunteen ennen sitä haastattelua. Olin Veeran kanssa Tampereen Sokoksella odottamassa mun haastattelun alkua. Se oli torstai, ja oltiin haastattelun jälkeen menossa tanssitunnille. Istuttiin odottaan Sokoksen kahvilan penkeille, ja haastattelija olikin viereisessä pöydässä mua odottamassa, STS:n keltainen paita päällä. Kun oli mun haastattelun aika, sanoin Veeralle että sen täytyy mennä kauas odottaan, koska en halunnut Veeran kuulevan mun englantia... Niin, haastattelu on siis englanniksi. Haastattelussa kyseltiin mun arkielämästä, perheestä, tavoista ja tykkäämisistä. Multa kysyttiin esimerkiksi, että elänkö siististi vai sotkuisesti. Tottakai vastasin siististi, vaikka se olikin vähän liioiteltu vastaus. Kysyttiin myös senhetkisestä parisuhdestatuksesta, ja vastasin olevani sinkku. Haastattelija sanoi tähän, että voi huokaista helpotuksesta. Ihmettelin ja kysyin että miksi ihmeessä, ja tämä vastasi, että jos olisin ollut parisuhteessa, hän olisi joutunut kehottamaan mua lopettamaan sen parisuhteen, koska se voi olla teinille aika suuri juttu jättää poika-/ tyttöystävä vuodeksi, ilman tietoa tulevasta. Eli vinkkinä teille tuleville vaihtareille, jos seurustelette, miettikää, että mihin se juttu on menossa. Kestääkö se vaihdon yli, vai elätkö epätietoisuudessa koko 10kk ajan. Sitten haastattelija sanoi, että oltiin juteltu noin tunnin verran . Mulle se tuntui vajaalta pariltakymmeneltä minuutilta, ja haastattelijakin sanoi, että aika meni tosi nopeasti, koska pystyttiin jutteleen sujuvasti. Jännitin aivan turhaan. Mua lähinnä pelotti se englantia puhuminen, mutta tiesin haastattelijan olevan suomalainen, joten jos en jotain olisi ymmärtänyt, olisin aina voinut pyytää häntä selittämään sen suomeksi!
Sitten haastattelun jälkeen oli taas odottelua vaikka kuinka kauan. Tosi usein laitoin mun STS:n edustajalle mailia, että koska tapahtuu ja mitä ja mitä teen ja kuinka tää kaavake toimii ja mitä ja koska ja missä. Jokaiseen kysymykseen vastaus oli, että mun täytyy olla kärsivällinen. No, sitä mä en ole.
Niitä kaavakkeita oli paljon. Siis todella paljon. Osa oli netissä täytettäviä, osa ihan paperilla. Mulla ei ihan pysynyt kaikki narut käsissä, joten se oli mulle yhtä sekasortoa. STS:ltä tuli postissa papereita, jotka piti postittaa takaisin toimistolle. Sitten tuli maililla linkkejä nettikaavakkeisiin, jotka piti lähettää sähköisesti, sekä tulostaa itselle varmuuden vuoksi. Sitten tuli mailin liitteenä papereita, jotka piti täyttää ja faksata toimistolle. Tulostin sitten kaikki mahdolliset, ja mulla oli käsissä vaikka kuinka monta kaavaketta. Täytin kaikki, mutta hukkasin osan niistä. Postitin sitten ne STS:lle, ja sain pian puhelinsoiton, että osa papereista puuttuu. Tulostin paperit uudelleen, täytin ne, pakkasin kirjekuoreen ja jätin lojumaan ties minne. Sain taas puhelinsoiton, ja silloin vasta muistin postittaa paperit. Tämän tarinan moraalinen opetus oli, että täytä paperit, keskity, älä jätä mitään lojumaan, vaan hoida asiat pois päiväjärjestyksestä! Ja älä varsinkaan hukkaa papereita.
Tässä vaiheessa oli jo suuri paperisota takana päin, mutta kaavakkeet ei loppuneet tähän. Jossain kohtaa oli viisuminhakuprosressi, joka tehtiin netissä. Kysymykset oli luonnollisesti englanniksi. Muistan tuonkin tilanteen elävästi. Avattiin mun isän kanssa kyseinen nettisivu, ja alettiin täytteleen kaavaketta. Sitten mun tietokone ei suostu yhteistyöhön, joten joudun lopettamaan kaavakkeen täytön. Seuraavana päivänä soitan mun isälle töihin, ja puhelimen välityksellä koitetaan saada ne monta kymmentä sivua täytettyä. Kello oli tässä vaiheessa sen verran, että olin just tullut koulusta kotiin. Kaavakkeen alkupään kysymykset on helppoja, ja niihin en tarvitse edes isän apua. Sitten kysymykset alkaa vaikeentuun, ja osaan en edes keksi järkevää vastausta. Osa kysymyksistä liittyi mun sukulaisiin, ja tässä kohtaa joudun pyytään dadsterin apua. Osa kysymyksistä liittyy mun aikaisempiin matkustuksiin, ja taas tarvitsen isän apua. Osa kysymyksistä oli aika hassuja, kysymyksenä saattoi olla vaikka "tavallisena arkipäivänä, kannatko aseita käsilaukussasi". Kyllä, 17-vuotias tyttö tekee juuri noin. Sitten kysyttiin mun aikaisemmista viisumeista. Aluksi vastasin, että mulla ei ole koskaan ollut viisumia. Sitten isä sanoo, että kun olin muutama vuosi sitte New Yorkissa, mulla saattoi jopa olla viisumi. No, isä ei ole aivan varma, joten soitetaampas äidille. Äiti ei muista, joten oltiin patti tilanteessa. No, vastasin että mulla ei ole ollut viisumia, ja nyt mä oon täällä, joten vastasin sitten vissiin oikein, koska muuten mua ei oltaisi varmaan maahan päästetty. Ja tässä vaiheessa kello oli jo paljon. Kaavakkeen täyttöön meni muutama tunti, mukaanlukien lukuisat puhelinsoitot ja asioiden selvittelyt. Tämän tarinan moraalinen opetus oli, että älä täytä viisumikaavakkeita yksin. Tee se isän tai äidin kanssa, ja keskity vastauksiisi. Varaa aikaa ainakin reilu tunti!
Viimeistään tässä vaiheessa sä oot tosi paniikissa, ja et tiedä miten toimia ja mitä tehdä ja koska. Älä stressaa, sun järjestö ottaa suhun kyllä yhteyttä jos on joku ongelma tai sun pitää tehdä jotain. Se on niiden työ, ja ne saa palkkaa siitä, joten älä varsinkaan epäröi laittaa mailia sun edustajalle. Mä laitoin mun edustajalle varmaan tuhat mailia, ja jokaisen mailin lopussa sanoin, "kiitos ja anteeks". Älä tee noin. Se on niiden työ, ne nauttii siitä ja ne tekee sitä sua varten. Jos sulla on minkäänlainen epätietoinen fiilis, tai haluat muuten vain tietoa jostain, laita sun edustajalle mailia!!
Psyykkaa itsesi. Suurin osa vaihtareista tulee tänne jenkkeihin. Kun ajattelet USA:a, sulle tulee yksi kuva mieleen. Times square New Yorkissa. Jos haluat sellaiseen paikkaan, lähde lomareissulle. Vaihtarit asuu pienemmissä kaupungeissa, kaukana suuresta vilskeestä. Sä voit hyvin päätyä New Yorkin osavaltioon, mutta sinne reunamille, kauas siitä stereotyyppisestä New Yorkista. "Varaudu pikkukaupunkiin". Suurin osa vaihtareista asuu pienissä kaupungeissa, tosi moni jopa ihan maaseudulla. Mun mielestä se maaseutu on jopa parempi, kun se suuri metropoli, sillä pienemmissä kaupungeissa ihmiset on usein rennompia ja sun on helpompi päästä mukaan juttuihin!
Ala kirjottaan blogia tai päiväkirjaa. Mua kaduttaa, että alotin bloggaamisen vasta paria viikkoa ennen lähtöä, sillä en saanut kunnolla päiviteltyä mun fiiliksiä kesken ton prosessin. Jos et julkisesti halua kertoa kaikkea, kirjoita päiväkirjaa. Saattaa tuntua hassulta, ja varmaan ajattelet että mitä sä sillä tuut tekeen tulevaisuudessa. No, mä mielelläni lukisin, että mitä mun päässä liikku kesken ton prosessin. Tottakai muistan jotain, mutta ei niitä tunteita voi muistaa samalla tavalla!
Sitten kun on vihdoin se aika, että kuulet sun isäntäperheestä, susta alkaa tosissaan tuntua siltä, että sä oot oikeesti lähdössä johonkin. Sä oot innoissas, tietysti googletat sun kohdemaan/osavaltion/kaupungin jne kaiken mahdollisen. Ota selvää sun kaupungista. Ei sun kaikkia turistinähtävyyksiä ja edellisiä pormestareita tarvi tietää, mutta perusjutut. Suunnilleen kaupungin koko, ilmasto, sellaset perusjutut. Google on hyvä kaveri tässä vaiheessa! Voit myös etsiä erilaisia vaihtariblogeja. Oot varmaan jo joitain lueskellut, mutta jos löydät jonkun blogin, joka olisi samasta osavaltiosta tms, saisit todenmukaisen käsityksen nuorten elämästä kyseisessä paikassa.
Ole rohkea ja avoin. Kaikki on sulle uutta ja ihmeellistä, joten nauti kaikesta, ja älä pelkää kokeilla jotain uutta!
Toivottavasti tätä luki joku tuleva vaihtari!
Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti