Music is like air to me. I need to breathe.

Moikka!
Tossa muutama päivä sitten psykologian tunnilla juteltiin aisteista ja niiden mahdollisesta menettämisestä. Opettaja sitten heitti ilmoille kysymyksen, että minkä aistin menettäisimme "mieluiten". Eihän sitä nyt kukaan mitään aistia mielellään menettäisi, mutta jos joku olisi pakko valita, niin mikä se olisi. Mietin tota kysymystä pitkään, ja juttelinkin sitten muutaman kaverin kanssa asiasta. Parilta tuli vastauksena kuuloaisti. Mä en ole vieläkään omaa päätöstäni asiasta tehnyt, mutta heti ensimmäisenä poissuljin kuuloaistin. Se olisi aivan varmasti viimeinen aisti, mistä suostuisin luopumaan - olettaen että mulla olisi jotain sananvaltaa asiassa.
Kuuloaisti, musiikki varsinkin, on mun elämässä varmasti yksi tärkeimmistä asioista. En tiedä miten päin olisin, mitä tekisin, miten toimisin, jos en pystyisi kuuntelemaan musiikkia päivittäin.
Minulle musiikki on terapiaa. Se vaikuttaa mun mielialaan aivan uskomattoman paljon. Aamulla bussissa kuuntelen jotain rauhallista, muttei kuitenkaan väsyttävää. Viimeisin aamubiisi taisi olla Mewin Beach -kappale. Musiikin vaikutuksen huomaan itsessäni etenkin aamuisin. Musiikki joko tuo muhun juuri sopivan määrän virkeyttä, tai sitten väsyttää hurjasti. Joka tapauksessa en voisi kuvitella, millaisia ne aamun bussimatkat olisi ilman musiikkia. Kuulostaa hassulta, mutta jos aamulla unohdan mun kuulokkeet kotiin, koko päivä on pillalla.

Koulupäivän aikana en kuuntele musiikkia juurikaan, välillä tunnilla saatetaan tehdä jotain omatoimista projektia, jolloin opettaja saattaa antaa oppilaiden kuunnella musiikkia, mutta näin tapahtuu erittäin harvoin. Iltapäivällä taas sitten bussimatkat kuluu joko musiikkia kuunnellen tai kavereiden kanssa jutellen. Heti kotiin päästyä nappaan kuulokkeet esiin, ja musiikki pauhaamaan. Musiikki helpottaa mua keskittyyn. En tykkää taustamelusta, joten en usein pysty keskittymään jos vaikka telkkari on päällä tai viereisessä huoneessa jutellaa. Jos saan kuulokkeet korviini, pystyn keskittymään huomattavaa enemmän. Inhoan laulamista, joten mulle ei tule sekään tielle että alkaisin lauleskelemaan biisejä!
Jos ei jo tästä postauksesta ole tullut selville, niin musiikin merkitys mun elämässä on todella suuri. Mun on suoraan sanottuna vaikea ymmärtää sitä, että ei kaikki ihmiset arvosta tai kuuntele musiikkia yhtä paljoa kuin minä. Monelle musiikki on vain taustahälinää autoa ajaessa tai ruokaa laittaessa. Monelle musiikki on vain keino välttyä täydeltä hiljaisuudelta. Mäkin vielä pari vuotta sitten kuuntelin radiota tauotta, mutta se oli vain taustahälinää. Saatoin kuunnella koko päivän musiikkia, mutta se oli hiljaisella voimakkuudella ja en kiinnittänyt siihen huomiota. En kuunnellut musiikkia vain siitä syystä että haluan kuunnella musiikkia, vaan se oli vain ajankulun kannalta helppo tapa kuluttaa tylsät bussimatkat musiikkia kuunnellen. Nykyään saatan istua alas, laittaa joko kuulokkeet korviin tai kaiuttimista soimaan musiikkia, ja vain kuuntelen musiikkia musiikin kuntelemisen ilosta. En keskity mihinkään muuhun, kuin siihen, mitä mun kuulokkeista tai kaiuttimista tulee ulos. Se on mun tapa rentoutua, virkistyä, tsempata itseäni tai rauhoittaa kofeiinihulluutta.
Vielä pari vuotta sitten pidin mun isää aivan kummallisena tyyppinä, kun se saattoi laittaa levyn soimaan levysoittimeen ja vain kuunnella. Mulle se oli ihan absurdi idea, että joku voi kuunnella musiikkia ja keskittyä siihen niin paljon kun mun isä keskittyi. No, nyt mä sen tajuan. Teen itse ihan samaa. Hyvin on mut kasvatettu seuraamaan mun vanhempien tapoja ja tyylejä!

Jokaisella on erialainen musiikkimaku, ja niin sen kuuluukin olla. Ei kaikkien kuulukaan kuunnella samoja artisteja tai edes samantyylistä musiikkia. Jokaisella on se oma lempparityyli, oma genre, jota mieluiten kuuntelee. Omaa mieltään on vaikea alkaa muuttamaan, joten pääset helpommalla jos vain kuuntelet juuri sitä musiikkia mistä pidät, et yritä sulautua massaan. Puhun kokemuksesta. Ylä-asteella tykkäsin - tykkään edelleen - todella paljon Ramonesista. Kukaan mun kavereista ei kuunnellut minkään asteista punkia, saatika sitten Ramonesia, joten päätin sulautua massaan ja kuunnella samaa musiikkia kuin kaikki mun kaveritkin. Mua salaa harmitti tää todella paljon, mutta en halunnut olla erilainen. Sitten eräänä päivänä meidän piti tehdä esitelmä liittyen omaan idoliin. Otin itseäni niskasta kiinni ja tein esitelmän Ramonesin laulajasta, Joey Ramonesta. Mua jännitti aivan kamalasti, muistan vieläkin sen kylmän hien mun kämmenissä juuri ennen mun esitelmää. Pidin esitelmän, ja huokaisin helpotuksesta. Mun kaverit oli jopa ylpeitä musta. Ne tuli mun luo, ja kysy multa suoraan, että miksen mä ole aikaisemmin intoillut mun musiikkimaustani. Kävi sitten ilmi, että pari mun kaveria jopa tykkäsi Ramonesista, en ollut ainoa. Ton jälkeen en ole koskaan miettinyt, että mitä muut ihmiset ajattelee mun musiikkimausta.

Roosa

Hajumuistot

Morjesta pöytään! 

Mulla on kaksi aivan lempparia hajuvettä. Pradan Candy, ja Escadan Cherry in the air. Tota Pradaa en oo koskaan aikasemmin itse omistanut, mutta mun äidillä oli se joskus vuosi sitten ja aina salaa sitä laitoin ja tuoksuttelin. Ton Escadan sain itselleni reilu vuosi sitten, ja olenkin ihan non-stop sitä käyttänyt. Nyt sitten vähän aikaa sitten pääsi tuo Escada loppumaan, joten marssin hajuvesioutlettiin uutta ostamaan. Löysinkin haluamani heti, kunnes myyjä kertoi tarjouksesta, jossa saa toisen hajuveden 70% alennuksella. Tottakai alennuksia pitää hyväksikäyttää, joten ostin sitten nuo molemmat. 

Avasin sitten heti tuon Pradan, ja olenkin sitä sitten käyttänyt tauotta, pullosta kulunut jo melkein yksi kolmasosa. Eilen sitten päätin ottaa käyttöön tuon toisen, vaihtelun vuoksi. Ensimmäinen suihkaus tota Escadaa vei mut kunnon kävelylle "memory lane"a pitkin. Käytin tota hajuvettä siis melkein vuoden verran tauotta, joten paljon ehti tapahtua sinä aikana. En koskaan uskonut, että yksi tuoksu voisi tuoda niin paljon muistoja ja mielikuvia pintaan, mutta niin siinä sitten kävi. 

Käytiin viime keväänä lontoossa, (lue vanhassa blogissa olevat lontoopostaukset  Tästä , tästä . tästä ja tästä  ). Siellä mulla oli sitten käytössä tuo kyseinen hajuvesi, ja ai että tuli hirmu ikävä sitä paikkaa! Lontoo on ehdottomasti paras ja ihanin paikka missä olen ikinä reissannut, ja toi hajuvesi toi kyllä mieleen selkeitä mielikuvia siltä reissulta. 

Viime kesänä olin töissä Kesäpihan mansikanmyyjänä,  ja se tuli myös mieleen tuosta tuoksusta. Muistan ne aamut, jolloin jouduin heräämään kukonlaulun aikaan, hurauttamaan mun skootterilla pirkkalaan tai ylöjärvelle ja mansikoita ja herneitä oli päivät täynnä. 

Hassua, kuinka paljon yksi tuoksu voi tuoda mieleen pieniä juttuja, joita ei normaalisti edes niinkään ajattelisi. Kyllä se hajumuisti kai sitten on aika vahva, niinhän sitä sanotaan? 

Jos ette ole tuoksuttaneet kyseisiä hajuvesiä, menkää ihmeessä sinne lähimpään hajuvesikauppaan / hajuvesihyllylle ja haistakaa mun lemppareita! 

Tuoksuterveisin, 

Roosa 

leffailua

Heippa taas! 

Eilen perjantaina meillä ei ollut koulua ollenkaan, joten vietin aika löysän aamun löhöillen ja telkkaria katsellen. Sitten iltapäivällä Daly ja Angela tuli hakeen mut kotoo, haettiin pari muutakin niitten kaveria ja sitten suunnattiin Angelalle leffoja katteleen. Meillä oli uskomaton määrä leffoja mukana, joten niiden katsottavien leffojen valitsemiseen meni ensinnäkin varmaan tunti. Loppujenlopuksi päädyttiin yhteen kauhuleffaa, yhteen toimintaan ja vielä yhteen komediaan. Tarkotuksena oli katsoa enemmän leffoja, mutta eihän siitä mitään tullut. 

Tänään sitten suunnitelmissa ihan vaan rentoo lauantaita ja illalla lapsien vahtimista parin kaverin kanssa. Nää viikonloput menee suurinpiirtein samalla kaavalla joka kerta haha! 

Ei täs sit muuta, heipsansaa ja hauskaa viikonloppua!

Roosa 

porauspelko

Moikka!
Nyt tulee ehkä maailmankaikkeuden turhin blogipäivitys, mutta ajattelimpa nyt kuitenkin kertoa teille kaikille tämän äärimmäisen tärkeän asian - huomaa sarkasmi. Aiheena siis hampaat ja hammaslääkäri. Mulla oli ennen raudat, sain ne pois kai noin puolitoista vuotta sitten jos en ihan väärin muista. Mulla oli ne raudat aika kauan, mutta sain ne kuitenkin pois odotettua aikasemmin. Rautojen takia juoksin hammaslääkärissä vähintään kerran kuussa, ja jokaisen hammaslääkärireissun jälkeen hampaita särki muutaman päivän. Tästä lähtien en ole mielellään mennyt sinne suutohtorille. Mulla ei koskaan ole ollut varsinaista hammaslääkäripelkoa, mutta aina sinne mennessä tuli inhottava fiilis siitä, että tietää sen että kohta suu on taas kipeä viikon.
No, sitten sain raudat pois, ja mulle annettiin sellainen kitalakisysteemi rautojen tilalle. Sitä "kitalakisysteemiä" piti pitää koko ajan suussa, pois sai ottaa vain silloin kun söi. No enhän mä sitä koskaan pitänyt. Ehkä ensimmäisen viikon jaksoin ja sitten hukkasinkin sen heti. Aina välillä pidin sitä öisin, ja sinisilmäisenä kerroin aina hammaslääkärille että olen sitä ahkerasti pitänyt suussani. Ei se mitään koskaan huomannut, joten tuskinpa ne hampaat oli minnekkään liikkuneet!
Tänne vaihtoon tullessani en edes ottanut sitä "kitalakisysteemiä" mukaan, mutta pyysin sitten kuitenkin mun äitiä lähettämään sen mulle tänne. Eikä ole vieläkään hampaat liikkuneet! Mutta nyt olisi toisenlaista hammastilannetta. Ennen vaihtoon lähtöä kävin hamppilääkärissä, ja siellä kerrottiin, että mun viisaudenhampaat ovat pian puhkeamassa. Olin täysin unohtanut koko jutun, kunnes nyt pari päivää sitten alkoi yhtä niistä särkemään. Särkylääkettä ja ikenen puudutusgeeliä on kulunut, sillä sattuu!! Ei se kipu nyt mikään ylitsepääsemätön ole, mutta inhottava kuitenkin. En tykkää käydä hammaslääkärissä, joten olen melkein kokonaan poissulkenut sen mahdollisuuden. Nyt kuitenkin oon ehkä vähän saanut päätäni käännettyä siihen suuntaan että kai sinne on pakko mennä jos ei kipu lopu pian. Googlettelin tietysti kaikkia kauhutarinoita, joten oon pelotellut itseäni kaikenmaailman tulehduksilla ja vaikka mitä... Ei ikinä kannata googlettaa mitään, älkää leikkikö internetlääkäriä!! Kai sitä on pakko aikaa alkaa varailemaan...
Toivottavasti mä olen nyt sitten viisaampi. Kun kerran on viisaudenhammas kasvanut. Hehe, get it?

Joo ei mulla muuta,
Roosa :)

Ylpeä iästään

Heipsan!
Tuli mieleen tälläinen postausaihe, joka on ehkä vähän kaukaa haettu, mutta kyseisen asian oon huomannut täällä rapakon toisella puolen useampaankin otteeseen. Nimittäin ihmisten - lähinnä lukiolaisten - ikä ja sen "hyväksyminen".
Muistan, kun olin noin 13-14 vuotias, mä yritin olla niin paljon vanhempi kuin oikeasti olin. Yritin tehdä itsestäni ulkoisesti vanhemman oloista vaatteilla ja meikeillä, ja koitin käyttäytyä "aikuismaisesti" - minkä myöhemmin olen huomannut lapselliseksi käytökseksi. Olin aina vähän häpeissäni siitä, että olen nuori. En halunnut olla napero, halusin olla lähes aikuinen. Nyt jälkeenpäin huomaan, että oikeastaan kaikki mitä tein ton asian eteen, olikin tosiasiassa noloa ja epätoivoista toimintaa, mutta mä muistan sen tunteen kun olin vaikka koulussa ja ne "isommat pojat" käveli vastaan, niin yritin olla kyllä niin aikuinen ettei mitään rajaa. En tiedä teistä muista, mutta ainakin mä yritin peitellä mun nuorta ikää mahdollisimman paljon, yritin olla ainakin kolme vuotta vanhempi.
Täällä kukaan ei peittele ikäänsä. Mun koulussa nuorimmat on siinä kolmentoista/neljäntoista ikävuoden paikkeilla, ja vanhimmat noin kahdeksantoista. Ne kaikkein nuorimmat on ylpeitä siitä omasta iästään. Ne 13-kesäiset ei yritä peitellä omaa ikäänsä, vaan kantaa sitä ylpeydellä. Jos kysyn joltakin, että minkä ikäisiä ne on, ne vastaa reippaana että kolmetoista. Sillon melkein 5 vuotta sitten mä olisin vastannut vähän aristellen ja nolostumisesta punaisena että mä olen "vasta kolmetoista". Tein tosta koko ikäjutusta mulle tosi ison asian. Nyt kun mietin, mitä noloa siinä on, että on nuori? Kaikki ne vanhemmatkin on joskus olleet nuoria, ei kukaan ole syntynyt parikymppiseksi.
Tää juttu on mulle suoraan sanottuna aika yllätys. Sosiaalisessa mediassa näkee niitä kuvia, joissa on vaikka kuva lapsesta 90 luvun alussa ja kuva lapsesta nyt. Kuvassa sillä 90´s kidillä on päällään perus naperoiden vaatteet, mutta tällä toisella on vaikka korkokengät ja minihame. Jotenkin luulin, että kaikki yrittäisivät olla vanhempia kuin tosiasiassa ovat, mutta moneen otteeseen oon huomannut, että täällä monet on oikeasti ylpeitä siitä, että ovat vasta vaikka sen 13.
Tottakai tiedän että olen vielä lapsi, en oo vielä edes kahdeksaatoista. Mutta silti tuntuu, että noista ajoista kun olin häpeissäni mun iästä olisi todella kauan aikaa. Ehkä mä oon tullut astetta kypsemmäksi tai jotain noista ajoista? Toivottavasti.

Rospe :)

Pekka Poudan painajainen

Tekstin otsikko muistuttaa kovasti jonkin lastenkirjan nimeä. Luvassa ei kuitenkaan ole lasten tarina, vaan ihan asiallinen postaus. Toivottavasti. Ajattelin siis kirjoittaa vähän tästä Floridan säästä, ja sen yllättävistä vaihteluista.
Muistan vieläkin sen ensimmäisen sähköpostin jonka sain mun aluevalvojalta ennen lähtöä. Mailissa kerrottiin perheestä jne,  mutta yksi lause herätti mun huomion. Siinä muistutettiin mua ottamaan paljon shortseja, hellehattuja ja uikkareita mukaan. Kattelin sitten netistä vähän Floridan keskilämpötiloja, ja luotin aluevalvojaani, joten otin paljon kesävaatteita. Tottakai mulla on varmaan kymmenet pitkät housut ja villapaidat mukana, mutta pääosin kesävaatteita. Silloin ekoilla viikoilla täällä oli todella kuuma, koko ajan koitin vähentää vaatteita ja tuntui kuin olisin ollut saunassa. Koulussa ei saa pitää shortseja, joka oli mulle ekan parin kuukauden aikana aivan painajaismaista.

Ekojen parin kuukauden ajan oli siis aivan todella kuuma. Joka päivä tuntui kuin olisi saunassa, ja vettä piti juoda triplasti enemmän kuin mihin olin tottunut. Sitten sen kuumuuden jälkeen lämpimät säät jatkui yhä, mutta enää ei ollut tuskaisen kuuma. Oli kyllä ihan kesäiset shotrsikelit, mutta ulkona pystyi sentään olemaan ja tekemäänkin jotain.

Sitten ilmat alkoivat pikkuhiljaa viilenemään, mutta välillä oli satunnaisia kuumia päiviä. Joulun alla oli lämmin, mutta pitkillä farkuilla meni hyvin. Ehkä yksi päivä viikossa oli oikeasti kuuma, että piti vaihtaa farkut shortseihin. Joulukoristeita laitettiin ylös noin kolmenkymmenen asteen helteessä, ei paha! 

Sitten tossa joulun jälkeen alkoi kunnon kylmät ilmat. Nyt varmasti ajattelet että täällä "kylmä" on kaikkea alle kahdenkymmenen, mutta parin viikon ajan oli oikeasti kylmä. Siis pakkasta. Lumesta ei täällä kyllä olla nautittu sataan vuoteen, mutta aamupakkaset oli siinä -3 asteen nurkilla, eikä päivälläkään yli viiden asteen ollut. Silloin oli todella kylmä. Täällä ei ole ollut niin kylmä aikoihin, joten kaikki paikalliset olivat kauhuissaan ja valehtelematta joka kymmenellä ihmisellä oli peitto koulussa mukana, jotta pysyy lämpimänä. Niin mun koulussa ei siis ole käytävillä seiniä, että kaikki muut tilat paitsi luokkahuoneet ovat ulkona...

Tällä hetkellä täällä on vähän sateista. Aamuisin on aika viileä, ja välillä sataa. Sitten iltapäivällä vähän lämpenee, mutta silti pitää olla päällä lämmin pitkähihainen ja nahka- tai farkkutakki. Oon suoraan sanottuna aika yllättynyt, etä Floridassa on näinkin kylmä. Tätä ei joka vuosi tapahdu, että tää vuosi on kyllä kuulemma poikkeuksellisen kylmä.
Toivottavasti vähän ilmat nyt lämpenisivät...

Heissasaa, ja anteeksi taas tämä aikaväli postausten välillä!
Roosa

Lätkää

Moikkis!
Nyt aletaan jo pikkuhiljaa tervehtyyn, ja koeviikko on nyt ihan jo kaukaista historiaa. Tänään mulla ei ollut varsinaisesti mitään suunnitelmia, alunperin mun oli tarkotus vaan löhöillä kotona ja käydä vähän kuvailemassa päivällä. Suunnitelmiin tuli sitten muutos, että lähdettiin lätkäpeliä katsomaan. Mä en siellä kotisuomessa oo hirveesti jääkiekkoo seurannut. Parissa tappara-ilves pelissä käynyt ja välillä mummolassa telkkarista jääkiekkoa katselleena en oo oikeastaan itseäni lätkäihmiseksi luokitellut. Täällä mä oon jotenkin innostunut enemmän jääkiekosta, en tiedä sitten johtuuko se siitä että noi pelit on NHL pelejä vai mistä, mutta nyt oon kahdessa pelissä käynyt ja oon innostunut paljon enemmän!
Eli tänään sitten mentiin  Tampa Bay lighthing vs. San Jose Sharks peliin. Mun hostperhe saa töiden puolesta lippuja VIP-katsomoon, joten päästään aina sinne luksusmammojen sekaan. Siellä on siis tosi hyvät paikat, joista näkee aivan uskomattoma hyvin. Ton lisäksi siellä on ilmainen ruoka ja juoma, eli masun täydeltä voi syödä vaikka mitä herkkuja ja gourmet ruokia! Not bad, huh?

Mentiin tonne peliin parin tuttavaperheen kanssa, joten kokonaisuudessaan meitä oli 12 hengen porukka kasassa. 5 lasta, niiden vanhempia, sekä meikäläinen. Ollaan tosi paljon noiden kaveriperheiden kanssa, ja oon tullut yllättävän läheisiksi kavereiksi niiden kanssa. Vahdin myös noita lapsia aika usein, on ne meinaan ihania! 

Lätkäjätkät, Roosa & Connor

koti

Moi!

Sanan "koti" oikea määritelmä saattaisi kuulua jotenkin tähä tapaan: Koti - paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen. Paikka, jossa ihminen säilyttää henkilökohtaisia esineitään. Koti on paikka jossa ihminen viettää aikaa perheensä kanssa. Mulle henkilökohtaisesti koti on jotain enemmän. Talo tai asunto on se paikka missä sä asut, missä sä nukut ja keität kahvit. Koti taas on vaikeampi määritellä, vaikeampi kuvainnollistaa. Kotia ei välttämättä edes fyysisesti voi koskettaa, taloa voi. Mulla on kolme paikkaa, joita voisin kutsua mun kodeiksi, mutta on vain yksi paikka jota kutsun mun taloksi. Mun talo on se hattaran vaaleampunainen talo siellä Tampereella, se on se paikka missä mä asun. Mun koti on myöskin siellä vaaleanpunaisessa talossa. Sen lisäksi mun koti löytyy meidän sambakoululta, sekä nyt myös täältä Tampasta. 

Kodin merkitys mulle on yllättävän suuri. Kotiin mennessä mulle tulee hyvä fiilis, sellanen fiilis että mä kuulun mun kotiin. Mun koti ja talo sattuu olemaan samassa paikassa, mutta mun talo ei ole mulle niin tärkeä kun mun koti. Mulle koti voi olla jossain muualla kuin siellä talossa. Ihmisen koti voi löytyä vaikka teltasta, kukkakuosisesta hippipakusta tai puun oksalta. Jos mä tunnen oloni kotoisaksi jossain paikassa, voin kutsua sitä paikkaa mun kodikseni. Mulle koti löytyy sieltä, missä mun läheiset ihmiset on, ja minne mä tunnen oikeasti kuuluvani. Nyt mä tunnen kuuluvani myös tänne. En pelkästään tähän taloon, vaan yleisestikin tähän paikkaan. Tonne lähirannalle, mun kouluun, tohon Starbucksiin tossa kadunkulmassa. Koti on se ilmapiiri, se tunnetila, joka on siinä kyseisessä paikassa.
Kotona sä tunnet sun olosi turvalliseksi. Jos sulla on jotain huolia tai murheita, sä oot mieluiten kotona. Kotona sun ei tarvitse pitää mitään roolia yllä, voit ottaa sen maskin kasvojesi edestä pois ja olla sataprosenttisesti oma itsesi. Jokainen ihminen tarvitsee kodin, paikan jossa tuntee olonsa tervetulleeksi ja huolettomasti. Jollekin se koti voi olla vaikka meren äärellä, joku toinen taas tuntee kuuluvansa vaikka laskettelurinteeseen tai futiskentälle. Kotona sä unohdat murheet ja rentoudut. Mun kotona mä voin mennä tanssitunnille, ja unohtaa muun maailman hetkeksi. Se on yksi osa mun kotia - kaiken muun unohtaminen hetkeksi aikaa.

Ei mulla muuta,
Roosa 

koeviikko hönkii niskaan

No heipsan! 

Kyllä, hengissä ollaan vaikkei aikoihin musta olekaan mitään kuulunut! Oon yrittänyt pitää tahtia aika kovana, että kirjoittelisin mahdollisimman usein, mutta nyt on jotenkin ollut koko ajan "kiire". Ensinnäkin meillä on tällähetkellä koeviikko. Joka päivä kaksi koetta joihin pitäisi opiskella ahkerasti. Okei, kaikki kokeet on suhteellisen helppoja siihen kotisuomeen verrattuna, koska kaikki on siis monivalintaa ja osa kysymyksistä on todella itsestäänselvyyksiä. Mutta kokeita ne kuitenkin on, ja pakko niihin silti on opiskella jos hyviä arvosanoja aikoo saada! 

Toinen syy mun hiljaa olemisellani on se, että oon ollut nyt kipeänä vajaa viikon. Nyt olo alkaa jo pikkuhiljaa selvenemään, mutta tossa viikonlopun aikana olin kyllä aivan sänkyni orja. Selittelyt sikseen, ja laitetaan kuvia kehiin! 

Niinkuin jo kerroinkin, meillä on koulussa koeviikko tällä hetkellä. Täällä idea on periaatteessa sama kuin sielläkin, että on kokeita joka päivä, muttei normi tunteja sitten ollenkaan. Ei edes niitä tuskaisen tukahduttavia kertaustunteja, hah! Joka aamu klo 7:30 on yksi koe, siellä istutaan kaksi tuntia ja 9:45 on sitten seuraavan kokeen vuoro. Mulle toi 7:30 on kyllä yhä edelleen aivan liian aikaisin, ei sille voi mitään. No, lähteepähän aamu käyntiin mukavasti monivalintatehtävillä!
Täällä ei ole jaksoja samalla tavalla kuin siellä Suomessa. Mulla on koko vuoden ajan samat aineet koulussa, tässä toiselle lukukaudelle tultaessa saattaa opettajat vaihtua, mutta aineet pysyy samoina. Nyt kokeissa siis kysytään juttuja koko ensimmäiseltä lukukaudelta, eli noin vajaa puolen vuoden ajanjaksolta. Kokeet on todella helppoja, kun on tottunut niihin esseekysymyksiin ja ympäripyöreisiin vastauksiin. Kaikki kokeet - paitsi osa kielistä - on pelkästään monivalintaa, eli arvaamallakin on 25% todennäköisyys vastata oikein. Mun espanjan kurssilla meillä oli monivalinnan lisäksi lyhyt essee- ja puhekoe, ja englannin kurssilla oli myös essee.

Vaikka koenkin, että kokeet on humoristisen helppoja, luen silti nenä kiinni kirjassa. Mä en oo täällä varsinaisesti se opiskelun takia, mutta tykkään opiskelusta ja haluan saada edes ok arvosanoja. Toki olisin voinut aloittaa kokeisiin lukemisen jo aikoja sitten, mutta nyt olen joka päivä koulusta kotiin tullessani avannut muistiinpanoni ja alkanut lukemaan. 

Ne monivalintakokeet ei aina ole niin helppoja kuin luullaan. Tai no, siinä mielessä ne on helppoja, että voit arvata vastauksen ja 25% todennäköisyydellä saat sen oikein, mutta tässä on toinenkin puoli. Nää monivalintakokeet on niin mustavalkoisia, verrattuna esseekokeisiin, tai niihin joissa kirjoitat lyhyen vastauksen. Monivalintakokeissa vastaus on joko oikein tai väärin, ei harmaata aluetta välissä. Itse kirjoitetuissa vastauksissa voi olla joskus helpompi saada oikea vastaus, vaikkei sitä tietoa niin olisikaan. Niissä voit jaaritella ja kirjoittaa kaikkea mitä päähän tulee kysytystä aiheesta, ja opettaja bongaa sieltä edes jotain oikean suuntaista, tai hyvää vastauksen alkua. Silloin saat edes jonkin verran pisteistä kerättyä, mutta monivalinnassa vastaus on joko oikein tai väärin. Toki se on helppo arvata, mutta mä henkilökohtaisesti teen mieluummin vastaukseni itse, koska siten on mahdollisuus saada vaikka puolet pisteistä oikein.

Mun nallekarhu on ollut hyvä apu opiskelussa. Se on toiminut mun lyijykynänpidikkeenä, motivaattorina ja mukavana opiskeluseurana. Haha! 

Ei sitten muuta kun tsemppiä mulle kokeisiin! Puolet takana, puolet edessä.

Heippatirallaa, Roosa 

bloggaaminen

Heipsan!
Mulla on jo vähän aikaa ollut suunnitelmissa muuttaa blogin ulkoasua, mutta laiskiaisen parhaana ystävänä en sitä saanut aikaiseksi. Tänään kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja vaihtaa blogin kansikuvan ja taustavärin vähän raikkaaseempaan versioon.
Mulle on jotenkin tosi vaikeeta saada blogille pysyvää ulkoasua. Ensinnäkään mulla ei suoraan sanottuna ole taitoa riittävästi, ja toiseksi olen todella aikaansaamaton. Mulla saattaa olla joku kiva visio, mutta en laita tikkua ristiin asian kanssa.
Mulle blogin pitämisestä on tullut tosi tärkeä asia, ja tykkään kirjoittaa blogia. Välillä saattaa tulla pieniä taukoja, ettei vain yksinkertaisesti kiinnosta kirjoittaa, mutta suurimmaksi osaksi bloggaamisesta on tullut suuri osa mun elämää. Mun aikaisempi blogi - flanutella - oli vähän sellainen aloittelijan kokeilu, jossa mulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kohdeyleisöä tai tiettyä juttua josta kirjoittaisin. Nyt mulla on aihe - vaihtarina oleminen - josta kirjoitan, ja mun lukijat on varmastikin kiinnostuneita joko vaihtarina olemisesta, matkustuksesta, mitä näitä nyt on. Nyt oon todella tyytyväinen, että mulla on aihe mun blogille. Aikaisemminkin tykkäsin kirjoitella, mutta se oli aina vähän sellaista hölynpölyä, ettei mulla koskaan ollut oikeasti mitään sanottavaa. Eihän mulla nytkään mitään mielipidekirjoituksia ole, mutta on mulla sentään aihe, mun elämä vaihtarina, josta kirjoittaa.
Oon miettinyt tätä juttua nyt pari päivää, ja sanon sen nyt tässä ääneen. Mä haluan pitää blogia jatkossakin. Kunnon blogia, ei mitään hölynpölyä. Tän vaihtarivuoden jälkeen mä joko jatkan tällä samalla blogiosoitteella, tai teen kokonaan uuden, mutta joka tapauksessa bloggaus jatkuu. Kysymys kuuluukin, minkälaisen aiheen valitsisin blogilleni? Ketään ei kiinnosta sellaiset "tänään kävin kahvilla ja ostin tällaisen t-paidan" -postaukset, joten haluan jonkun tietyn suunnan mun blogille tulevaisuudessa. Matkustus? Ruoka? Valokuvaus? Musiikki?
Tykkään lukea paljon blogeja, katsoa youtube-vlogeja, enkä tiedä miksi. Multa usein kysytään, että mitä hienoa mä nään siinä, että luen muiden ihmisten elämistä ja tapahtumista. Suoraan sanottuna mulla ei ole aavistustakaan. Monet voisi kysyä, että miksi en mene ja koe niitä samoja juttuja itse, miksi vain luen niistä. En tiedä. En mä nyt ole sammaloitunut tähän mun tietokonetuoliini, mutta vietän suhteellisen paljon aikaa viikosta blogeja lueskellen. Mikä blogeissa mua oikeestaan kiinnostaa? Samaan aikaan voisin viettää aikaa kavereiden kanssa, mutta jostain kumman syystä valitsen blogien lukemisen. Ehkä samasta syystä päätin itse aloittaa bloggaamisen.

Roosa